keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Phone pics / March

UntitledUntitled
Untitled
UntitledUntitledUntitledUntitledUntitledUntitled



Viime päivät on kuluneet töissä ja vapaa-aika sushi buffeteissa kavereiden kanssa kuulumisia vaihdellen. Olin jonkin aikaa myös kipeänä, eikä silloin ollut pientäkään mahdollisuutta nousta sängyn pohjalta. :D Onneksi oon jo parantunut ! Pääsee nauttimaan näistä ihanista kevät säistä! Töissä sunnuntait on olleet aika hiljaisia, joten lounas on tultu syötyä ehkä liiankin usein Joe & the juicessa, mutta ne smoothiet on vaan niin hyviä. :3 Muutenkin rahan säästäminen on ollut todella vaikeeta, kun kaikki nettikaupat on täynnä alennuksia. Tilasin vuoden alussa ihanan valkoisen karvatakin joka on ollut kovassa käytössä, sen lisäksi kesävaatteita on kertynyt ostoskoriin hyvällä omallatunnolla, koska ensi kuussa on mun synttärit ja tänään buukattiin matkakin. :) Siitä sitten lähempänä enemmän! En voi kyllä uskoa että taas oon täyttämässä vuosia, juurihan sitä juhlittiin edellisiä. ;) Tuntuu kuitenkin, että tässä viimeisen vuoden aikana oon kasvanut eniten, ja ruvennut ajattelemaan myös tulevaisuutta enemmän. Noh, onneksi 19v ei vielä tarvitse tietää kuitenkaan hirveän pitkälle joten voi elää myös päivä kerrallaan. :)

Ihanaa loppuviikkoa <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti